Kiinnostavia projekteja

Tehokas ja näyttävä peruskorjaus uudisti hotelli Ilveksen

Tampereen ikoninen Original Sokos Hotel Ilves tuotiin taloteknisiltä olosuhteiltaan ja energiatehokkuudeltaan tähän päivään. Kaikki 336 hotellihuonetta sekä aula-, ravintola- ja kokoustilat uudistettiin vanhaa kunnioittaen keväällä 2022.

Ilmakuva Tampereen kaupunkinäkymästä vesiväylien ja viheralueiden kanssa. Keskellä korkea Hotelli Ilves.

Tavoite oli saada uudistushanke valmiiksi ennen Tampereella keväällä 2022 pelattavia jääkiekon MM-kisoja. Kunnianhimoisessa tavoitteessa onnistuttiin, ja muodonmuutos toteutettiin tahtiaikataululla vain 11 kuukaudessa.

”Hotellin sulkeminen uudistustöiden ajaksi mahdollisti, että hanke voitiin viedä hallitusti ja aikataulussa läpi”, sanoo hankkeen työpäällikkö Matti Sunell Skanskasta.

Uudistustyöt rivakassa tahdissa

Keskimäärin hankkeeseen kului 230 000 työtuntia – vain 0,7 työpäivää hotellihuonetta kohden. 336 huoneen lisäksi uudistuksen kokivat myös hotellin ravintolat, näyttävä Ballroom ja maisemakabinetti. Hotelli sai myös kaivatun kattoterassin, jonne pääsee sekä sisä- että ulkokautta.

Uudistushanke toteutettiin tahtituotannolla

Hanke vietiin läpi projektinjohtourakkamallilla, jossa Skanska toteutti sekä rakennus- että talotekniset työt sekä niihin liittyvät hankinnat. Aikatauluttamiseen käytettiin tahtituotantoa.

”Linjastosaneerauksen näkökulmasta tahtituotanto istuu hyvin hotellisaneeraukseen, sillä kerrokset ja huoneet toistuvat samanlaisina. Olennaista on katsoa heti alussa pintaa syvemmälle, jotta päästään monistamaan haluttua lopputulosta”, kertoo Skanskan vastaava työnjohtaja Olli Vartiala.

Tahtituotannon ytimessä ennakointi

Tahtiaikataulu itsessään on digitaalinen, helposti muokattava koko tuotannon yhteinen nuotisto, jossa kullekin työvaiheelle määritellään oma kestonsa. Alkuperäistä tahtiaikataulua ei muokattu kertaakaan. Sen sijaan ongelmat ja haasteet ratkottiin ennakoimalla.

”Rakentajana meidän täytyy osata tuoda pöytään heti oikeat kysymykset ja ratkaisut sen pohjalta, mitä tilaaja ja suunnittelija kertovat. Tahtituotannon taikasana on ennakointi”, Olli toteaa.

Laadukasta peruskorjausta

Hankkeessa toteutettiin sekä kiinteistön omistajalle Kevalle että sen vuokralaiselle Sokotelille kuuluvia muutostöitä. Skanskan vastuulla oli pitää tilaajaosapuolet ajan tasalla ja raportoida osa-alueiden etenemisestä selkeästi ja oikea-aikaisesti.

”Yhteistyö Skanskan kanssa sujui hyvin. Peruskorjaushankkeissa yllättäviä hankelaajuuteen alun perin kuulumattomia asioita ilmenee tyypillisesti vasta sitten, kun kaikki purkutyöt on saatu tehtyä. Skanska nosti näitä osittain yllättäviä ja ratkaisua tarvitsevia asioita heti niiden ilmetessä aktiivisesti esille, jotta niille voitiin miettiä yhteisesti toteutusratkaisu ilman että hankkeen kokonaisaikataulu vaarantui”, rakennuttajapäällikkö Saku Pöntynen Kevasta kiittelee.

Laadun varmistamiseksi työmaalla käytettiin digitaalista laadunhallintaohjelmaa Congridia, jonka kautta kaikki osapuolet pystyivät reaaliaikaisesti tekemään ja seuraamaan laatuhavaintoja.

Moderni valkoinen kylpyhuone lasiseinäisellä suihkulla, seinään kiinnitetyllä wc:llä ja kuusikulmaisella laatta-seinällä.
Hyötykäyttöjätteen määrä oli 98,8 %. Alkuperäiset WC-paperi- ja pyyhetelineet uudelleenkäytettiin irrottamalla, puhdistamalla ja kiillottamalla uutta vastaavaan kuntoon.

Uudistuksessa tehtiin merkittävä energiaremontti

Saneeraus oli kiinteistön omistajalle Kevalle samalla myös merkittävä energiaremontti.

Hotellihuoneiden konvektorit ja lämmityspatterit vaihdettiin uusiin, ja huonekonvektoreihin lisättiin lämmitysmahdollisuus. Ilmanvaihdon osalta haarakanavat vaakalinjoissa uusittiin, pystylinjat taas jätettiin pääosin ennalleen. Sähköjärjestelmät, valaistus ja automatiikka päivitettiin tähän päivään. Koko rakennukseen vaihdettiin vettä säästävät vesikalusteet ja LED-valaistus.

Tamperelaisille tutuksi tulleen torniosan julkisivun kaikki ikkunat uusittiin energiateknisesti tehokkaammiksi. Lasitusprofiileissa on erotuksena aiempiin nyt lämpökatkot.

Hotellin sisätilat uudistettiin hotellitoiminnasta vastaavan Sokotelin sisustussuunnitelmien mukaisesti. Kaikki materiaalit ja pinnat ovat edelleen tuttua ja tunnistettavaa Ilvestä – nyt patina on vain kiillotettu ja muotokieli päivitetty kestämään aikaa. 80-luvulle ominaisia, vuosien mittaan piilotettuja rakenteita kuten messinkipinnoitteita ja pilariverhouksia palautettiin esille ja Ballroomiin alun perin suunniteltu, näyttävä messinkiovi tuotiin varastosta takaisin paikalleen.

Moderni hotellihuone, jossa on kaksi erillistä vuodetta, valkoiset vuodevaatteet, suuri ikkuna ja neutraali sisustus.
Hotellihuoneiden lämmitys- ja jäähdytysominaisuuksia parannettiin, ja ikkunat uusittiin energiateknisesti tehokkaammiksi. Huoneiden käytettävyyttä ja viihtyvyyttä testattiin tahtituotannon edetessä pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

”Meille oli tärkeää, että turhia tilamuutoksia ja korjauksia ei tehdä, vaan hyödynnetään sitä, mikä jo toimii. Materiaalien uusiokäyttö on iso osa myös ajallista tehokkuutta”, Matti ja Olli toteavat.

Rakennusjäte hyötykäyttöön kiertotalouden opein

Massiivisesta remontista syntyvä rakennusjäte haluttiin hyödyntää ja uudelleen käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Hyötykäyttöjätteen määrä jopa 98,8 %

Vanhat julkisivulasit ja alumiinirakenteet kierrätettiin ja käytettiin uusioraaka-aineena. Lasivillan valmistukseen saatiin hyödynnettyä 30 000 kiloa raakamateriaalia 800 ikkunasta. Vesikattoa 1 400 neliön laajuudelta suojanneet vanerit ja pakkasmatot taas toimitettiin Skanskan läheiselle työmaalle uudelleenkäytettäviksi suojamateriaaleiksi. Hotellin kaikkien sänkyjen materiaali lähti jatkokäytettäväksi. Pinottuna kierrätetyt patjat olisivat muodostaneet hotelliakin korkeamman kasan.

Kierrätysprosessissa logistiikan ja materiaalivirtojen maksimointi on kaikki kaikessa. Päivisin etupihalla lastattiin purkujätettä kierrätyskumppaneiden rekkoihin. Tyhjä parkkihalli taas toimi uusien rakennusmateriaalien varastona. Iltaisin materiaalit jaeltiin hotellin kerroksiin valmiiksi aamulla töihin saapuville rakentajille.

”Kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämisellä on iso rooli rakennustyömaiden hiilijalanjäljen pienentämisessä. Olisi järjetöntä, jos vielä hetkeä aiemmin kurantit materiaalit eivät löytäisi uutta käyttöä toisaalta”, Matti toteaa.

Kategoriat

  • Kiinnostavia projekteja
  • Vastuullisuus
  • Kiertotalous

Loading...

Hotelli Ilveksen peruskorjaus uudisti hotellin | Skanska Suomi