Töissä meillä

Työturvallisuus rakennusalalla syntyy välittämisen kulttuurista

Mitä paremmin tunnemme työkaverimme, sitä todennäköisemmin lisäämme pienilläkin valinnoillamme toistemme turvallisuutta. Skanskassa on vaalittu LIFE – Minä välitän -kulttuuria jo usean vuoden ajan, mikä näkyy erityisesti turvallisena ja viihtyisänä työilmapiirinä.

Kaksi rakennustyöntekijää työtakeissa, joissa lukee Työkaveri, seisovat rakennustyömaalla.

LIFE on luonut hyvän maaperän avoimemmalle keskustelulle työturvallisuudesta, ja hiljattain mukaan on tuotu myös ympäristönäkökulmat sekä mielen hyvinvointi.

Arin ja Nooran työmailla välittämisen kulttuuri syntyy työkaverin tervehtimisestä, kuuntelemisesta ja näkemisestä.

Kun työnjohtaja Ari Seppänen aloitti Skanskassa vuonna 2012, uuden työnantajan arvoperusteinen toiminta tuntui hyvältä. Turvallisuus oli korkealla ja ohjeistukset paikallaan.

”Oli tosi mahtavaa nähdä, miten Skanska tuki turvallisuustyötä. Kävin kuitenkin itsekin pohdiskelua, miten turvallisuutta voisi vielä parantaa. Tuntui, että perinteinen polku oli käyty loppuun”, Ari muistelee.

Ketä varten rakennusalan työturvallisuutta tehdään?

Oli tosiaan tullut aika havahduttaa ihmiset keskustelemaan enemmän siitä, ketä varten turvallisuutta oikeastaan tehdään. Firmaa, työnjohtoa ja paremman näköisiä tapaturmatilastoja varten? Vai itseään ja omia läheisiään varten?

Vuonna 2016 Skanskassa päätettiin täydentää perinteisiä keinoja haastamalla ihmiset mukaan keskustelemaan ja oivaltamaan itse, että turvallinen tapa toimia niin töissä kuin vapaa-ajalla on valinta, jonka meistä jokainen voi tehdä.

Haluamme kannustaa pysähtymään ja tekemään vähän turvallisemmin sen, mitä on tekemässä. Ikävän usein rakennusalalla kulttuuri on yhä se, että pitää vaan paahtaa ja mitä tässä valitetaan, puheet pois ja hommiin.
 - Noora Lindström, Vanhempi työnjohtaja

Käytännössä oivallus menee tähän malliin: Jos jätän putoamissuojan laittamatta, tuo työkaverini voi tippua ja hänen läheisensä menettävät pahimmassa tapauksessa isän, vähintäänkin monen kuukauden palkan. Tai jos kävelen aina tutussa kohdassa punaisia päin, kadunko itsevarmuuttani, jos yksi ylitys osoittautuukin kohtalokkaaksi?

LIFE-kulttuuri käänsi välittämisen työturvallisuuden kärkeen. Välittäminen syntyy toisen tuntemisesta. Toista taas ei voi tuntea, ellei keskustella.

”Allekirjoitan sen täysin, että kun tunnet toisen, toimit toisin. Kun tuntee työkaverin taustoja, aina ei tarvitse edes ääneen kertoa, mistä huono aamu johtuu. Ymmärrys lisää empatiaa. Käytännössä se näkyy ihan vaikka vaan moikkaamisena, vaikkei olisi yhteistä kieltä”, jo neljättä vuotta LIFE-valmentajanakin toimiva vanhempi työnjohtajamme Noora Lindström pohtii.

Työturvallisuus ja hyvinvointi näkyvät ja kuuluvat työmailla

Skanskassa uutta tapaa toimia ja suhtautua työturvallisuuteen ja hyvinvointiin alettiin viedä systemaattisesti työmaille vuoden 2017 aikoihin, kun Nooran ja Arin kaltaisia LIFE-valmentajia alettiin kouluttamaan työpajojen eli LIFE-riihien vetämistä varten.

LIFE-riihissä sopivan kokoinen porukka rakentajista esihenkilöihin pääsee tutustumaan toisiinsa ja omiin syihinsä selvitä työpäivästä ehjin nahoin kotiin.

”Se oli meille valmentajillekin monesti tutustumista tiiviisiin, mahtaviin työporukoihin, jotka olivat tehneet pitkään yhdessä hommia”, kertoo Ari, joka työskentelee infra- ja väylähankkeissa ja kiersi valmentajaparinsa kanssa infrahankkeiden työmaita aina Helsingistä Tornioon.

”Saimme hyviä keskusteluja aikaan ja vastaanotto oli positiivista, etenkin niiden tiimien kesken, joissa keskinäiset sosiaaliset roolit olivat jo kaikille selvät. Siellä jonkinlaista solidaarista LIFE-henkeä oltiin eletty jo vuosia. Toisaalta taas meitä on moneen lähtöön, eivätkä kaikki välitä avautua. Kuitenkin silloin, kun osallistujat olivat keskenään toisilleen vieraampia, avartavia näkökulmia saattoi tulla jopa enemmän”, Ari pohtii.

Riihissä keskustellaan myös siitä, minkälainen on mukaan ottava työyhteisö. Mitä kukin meistä voi tehdä, jotta kaikki kokisivat kuuluvansa joukkoon? Kaikille se ei ole yhtä helppoa kuin toisille.

Keskustelevan, välittävän kulttuurin avulla on helpompi ottaa puheeksi myös haastavampia asioita. Jos työturvallisuuspuutteista on huomautettavaa, yhteisessä LIFE-riihessä jaettu pohja palauttaa ajatukset helpommin neutraaliin asetelmaan: huomautan, koska välitän sinusta ja läheisistäsi.

Kenen vastuulla työturvallisuus on?

LIFE on tarkoitettu kaikille työmaillamme työskenteleville, ei vain skanskalaisille. Niillä työmailla, joilla urakoitsijoita on otettu riihiin mukaan, avoin keskustelu on lisääntynyt ja vaikuttanut positiivisesti esimerkiksi työvaiheiden aikatauluttamiseen.

”Yhdellä isommalla työmaalla pidetyssä LIFE-riihessä mukana olivat urakoitsijoiden toimitusjohtajatkin”, muistelee Ari LIFEn herättämää kiinnostusta.

Työtakin selkämykseen painetuilla rooleilla halutaan muistuttaa, että meistä jokainen on tärkeä jollekin: työkavereillemme, omille lapsillemme, ystävillemme ja vanhemmillemme. Suosituin työtakki on ylivoimaisesti ”Työkaveri”, toiseksi suosituin ”Isä". Kaikkia valittavissa olevia rooleja on käytössä Skanskan työmailla ympäri Suomen.

Kaksi rakennustyöntekijää keltaisissa työtakeissa kävelee keskeneräisen rakennuksen sisällä.
Turvallisuustyön tavoitteena on, että jokainen pääsee töistä ehjänä ja työkykyisenä kotiin vuoden jokaisena päivänä.

Tapaturmat työmailla ovat vähentyneet

LIFE-ajattelun sisäistämisestä on seurannut myös konkreettisia, elämääkin pelastavia tuloksia. Erityisesti työn ja kodin välillä sattuneet tapaturmat ovat vähentyneet. Myös vakavia läheltä piti -tapauksia on esiintynyt LIFEn myötä vähemmän.

Vaikka koronapandemia rokotti livenä pidettyjen riihien määrää, toisista välittävä kulttuuri oli ehtinyt juurtua asenteisiin. Vielä vuonna 2022 työtapatapaturmien määrä nousi Suomen tasolla – mutta väheni Skanskassa.

LIFE kattaa alleen paitsi turvallisuudesta myös ympäristöstä ja mielen hyvinvoinnista välittämisen. Kannustamme omaan pohdintaan: mitä kukin meistä voi tehdä ympäristöasioiden edistämiseksi? Miten voin vahvistaa oman mieleni hyvinvointia?

Jokainen meistä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että voi hyvin ja nauttii elämästä – niin vapaa-ajalla kuin töissä.

”LIFEn hienous on siinä, ettei siitä tarvitse enää erikseen puhua. Sen välittämä kulttuuri näkyy teoissa. LIFE-valmentajana suurin onnistumiseni on, jos joku jää miettimään edes yhtä asiaa, johon voi elämässään itse vaikuttaa. Se yksikin asia voi viedä pitkälle”, kiteyttää Noora.

Välittämisen kulttuuri muovaa rakennusalaa

Meillä kaikilla on syy päästä töistä terveenä kotiin. Turvalliseen ja välittävään työyhteisöön tarvitaan meistä jokaista.

Kategoriat

  • Töissä meillä
  • Välittämisen kulttuuri

Loading...