Välittämisen kulttuuri muovaa rakennusalaa
Työskentelyämme ohjaa LIFE-kulttuuri. Se tarkoittaa, että ihan jokaisen tulee huolehtia itsestä ja työkavereista sekä yhteisestä työturvallisuudesta, työhyvinvoinnista ja ympäristöstä.

Tärkeä rooli myös työn ulkopuolella
Meillä kaikilla on syy päästä töistä terveenä kotiin. Työtakkiemme selässä lukevat roolit − isä, sisko, isoäiti, ystävä − muistuttavat kaikkia työmaalla siitä, miksi teemme töitä turvallisesti tai emme ollenkaan.

Välittämisen kulttuurimme tukee onnistumista
Välittäminen edistää avointa keskustelua ja tiedonvaihtoa ja siten kaikkien osapuolten onnistumista. Turvallisen ja välittävän työpaikan tekemiseen tarvitaan meistä jokaista.


Yhteinen työmaa
Työmaamme ovat yhteisiä työpaikkoja meille ja kumppaneillemme. Jokaisen valinnat vaikuttavat siihen, että yhteinen työskentely on turvallista. LIFE-kulttuuriimme kuuluvat keskustelut ja riihet, joihin myös kumppanimme osallistuvat.
Ota yhteyttä

Antti Leino
HSE-johtaja