Työ infrarakentamisessa

Kanssamme voit rakentaa infraa – yhteiskuntamme pohjaa ja perustaa. Muokkaamme maailmaa maaperää ja peruskallioita myöten, ja samalla kannamme vastuumme ympäristökuorman madaltamisessa.

Ilmakuva tyhjästä monikaistaisesta moottoritiestä, jota ympäröi vihreä kasvillisuus ja kaupunkirakenteet.

Mitä pääsisit kanssamme tekemään?

Rakennamme väyliä, teitä, siltoja, tunneleita, kunnallistekniikkaa, maansiirtotöitä, perustuksia ja teollisuuskohteita, kuten datakeskuksia. Asiakkaamme ovat niin julkisia kuin yksityisiäkin toimijoita – unohtamatta yhteistyötämme omien talonrakentajiemme kanssa. Tutustu infrahankkeisiimme.

Olemme usein mukana vaativissa yhteistoiminnallisissa hankkeissa, joissa tarkastelemme asioita asiakkaamme näkökulmasta ja toimimme tiiviisti hankkeen eri osapuolten kanssa.

Toteutamme kovan tason teknistä asiantuntijuutta vaativia projekteja esimerkiksi energiateollisuuden, väylärakentamisen, jäte- ja puhdasvesilaitosten ja ympäristötekniikan saralla. Samalla ammattiylpeydellä teemme myös pienemmät projektit. Jokaisella hankkeella on omat olosuhdetekijänsä ja erityispiirteensä.

Lopputuotteesta nauttii tavallinen ihminen arjessaan: koti on vankalla pohjalla, tie kantaa ja puhdas vesi virtaa.

Rooleja ja työtehtäviä moneen makuun

Monella meistä on rakennusalan koulutus. Voit löytää paikkasi työmaainsinöörinä, työpäällikkönä, projekti-insinöörinä, tietomalliasiantuntijana, hitsarina, koneenkuljettajana tai timpurina. Lisäksi tiimeissämme on myös muita osaajia, esimerkiksi ympäristö- ja konetekniikan puolelta.

Työmme on projektiluontoista ja painottuu Etelä-Suomeen. Liikumme kuitenkin hankkeiden mukana ympäri Suomen ja tarvittaessa jopa ulkomaille.

Me skanskalaiset ovat haasteista innostuvia vastuunkantajia ja yhteen hiileen puhaltajia. Tiimeissämme vaalitaan aktiivista otetta viedä asioita eteenpäin, joten meillä todellakin saat kehittää toimintaamme sekä tuoda esille omia näkemyksiäsi.

Kaksi rakennustyöntekijää turvavarusteissa tarkastaa rakenteilla olevaa suurta betonirakennelmaa.

Sinusta skanskalainen?

Työ infrarakentamisessa | Skanska Suomi